Minulta kysytään usein, miksi niin monessa julkisessa vessassa kuuluu nykyään linnunlaulua. Suora vastaukseni on, etten tiedä. Voin arvailla ja tarjota vastauksia siihen, miksi se voi olla hyvä tai huono asia.
Lintujen laululla on meihin ihmisiin luonnostaan rauhoittava vaikutus. Olen kirjoittanut aiheesta aikaisemminkin, joten en nyt lähde sitä avaamaan enää isommin. Lintujen laulu mielletään usein myös puhtaan ympäristön merkiksi. Helsinki-Vantaan lentoaseman vessoissa linnut ovat laulaneet jo aika pitkään ja kaikki siellä käyneet muistavat nuo äänet. Monien julkisten vessojen lisäksi lintujen ääniin törmää mm. joissakin Helsingin keskustan parkkihalleissa. Jos harkitset lintujen tuomista vessojen kaiuttimiin, niin kysy itseltäsi ensin seuraava kysymys. Miksi linnut lauluaisivat suljetussa tilassa, jossa ei useimmiten ole päivänvaloa? Mitä varsinaista hyötyä viserryksestä olisi kaakeloidussa ympäristössä? Minä nimittäin väitän, että valtaosa vessojen lintujen laulusta on laitettu soimaan, koska monella muullakin sitä on ja siihen on kiinnitetty huomiota. Kaikki tilaääni pitää olla jotenkin perusteltavissa, jotta se toimisi halutulla tavalla. Linnut laulavat luonnossa silloin, kun on päivänvaloa, eikä ympärillä ole vaaratekijöitä, kuten petoeläimiä tai luonnonmullistuksia. Kun kuulemme linnun laulavan suljetussa tilassa, jossa ei ole päivänvaloa, syntyy aivoissamme ristiriita ja ääni ei oikein tunnu sopivan tilaan. Olen itsekin tehnyt äänimaiseman vessoihin (Neste K), jossa mukana on myös lintujen viserrystä (kuuntele täältä). Tässä tapauksessa linnunlaulu perusteltiin sillä, että vessojen seiniä koristavat suuret luontokuvat suomalaisesta metsästä, jossa linnut luonnostaan laulavat. Kaikki Neste K:n vessoissa laulavat linnut ovat muuten sellaisia, jotka elävät Suomen metsissä. Lintujen lisäksi äänimaisemaan tuotiin mm. metsäpuron solinaa. No mitä ääntä sitten, jos ei linnunlaulua? Vesi on vessoissa (ainakin toistaiseksi) jo olemassa oleva elementti. Miksi et toisi lintujen laulun sijaan vessoihin veden ääntä, joka on luonnon omaa valkoista ääntä? Solina voi peittää muita ääniä, joita vessakäynnin yhteydessä syntyy. Joillakin se saattaa myös helpottaa tyhjennystä. Vessakäynti määrittää asiakaskokemusta monessa paikassa, kuten huoltoasemilla tai kauppakeskuksissa todella paljon. Ääni on yksi elementti, jolla tätä kokemusta voidaan parantaa merkittävästi. Muut aistit on kuitenkin aina huomioitava. Epäsiistiä ja haisevaa vessaa ei edes täydellinen ääni pelasta.
0 Comments
Leave a Reply. |
Seuraa:
|